13.5.07

Lähtö ylihuomenna!

Nyt on jännät paikat. Alle kaksi vuorokautta lähtöön.
Jarkko on pakannut tavaransa jo varmaan kolme viikkoa sitten (ja senkin jälkeen uudelleenpakannut monta kertaa). Mun pakkaaminen on vielä vaiheessa (tekemättä), kun on tässä ollut paljon kiirusta muiden asioiden kanssa (mm. omat polttarit eilen muuttivat hieman suunnitelmia.. ;D). MUTTA onhan tässä vielä pari päivää. Ja mikä tärkeintä, oonhan minä miettiny ja moneen kertaan kirjottanu että mitä minä tartten mukaan. Siitä sit vaan kasailen.

Tiistaina me siis lennetään Berliiniin. Ollaan katottu tällainen leirintäalue Berliinin keskustasta, jonne aikomus olisi mennä ensimmäisten päivien ajaksi. Se ei ole mikään halvista halvin, maksaa 11€/yö per henkilö, mutta on kuitenkin sen verran hyvällä paikalla, että päätettiin mennä sinne. Toinen huono puoli paikassa on, ettei siellä ole muuta ruoanlaittopaikkaa, kuin lainattavat grillit. Pitää siis vaan ostaa jotain valmista ruokaa, leipää ja hedelmiä sun muuta. Mutta muutoin leirintäalue vaikuttaa nettisivujen perusteella oikein kivalta.

4 kommenttia:

Mynttinen kirjoitti...

Jännittävää! Seurailen mielenkiinnolla edesottamuksianne.

Anonyymi kirjoitti...

heissulivei matkaajat,
nyt ovat luvanneet pariksi päiväksi epävakaata ja sadetta, kiivetkää ehtottomasti valtiopäivätalon kupuun (siis Reichstagsgebäude), ja kuppi cappucinoa berliinin pääkadun varrella.
Ehdoton Berliner Weisse. Jos vain tykkää limusta.

grüßen
Pertti

Anonyymi kirjoitti...

NO? Missä ovat lisäpostaukset? Olemme kärsimättömiä kuulemaan, kuinka matkanne on sujunut.

Anonyymi kirjoitti...

Hei te molemmat,

eipä tarvitse ihmetellä, onhan Berliiniin upotettu miljardi kaupalla D-markkoja ja Euroja. Menkää nyt ihmeessä entiselle rajanylityspaikalle ja sen yhteydessä olevaan museoon (huom. heti aamulla, ettei se oleminen siellä sisällä mene jonoiluksi). Siinä matkan varrella on sitten tarjolla venäläisiä kokardeja sun muuta.
Varsinkin viikonloput ja tietysti pidennetyt viikonloput ovat ahtaita, jos ei ole tottunut. Osa tulee kaupunkiin sisälle ja osa perheistä viettää grillihetkeä leirintäalueilla tai niillä viheralueilla. Ja sitten lisäksi interreilaajat ja muut liikkujat.
Ja sitten saksan kieleen:
Mitähän mahtaa tarkoittaa: Donnerbalk ? Voin vain vinkata, tärkeä matkaajalle, harvemmin saksassa, mutta suomessa vielä löydettävissä. Aikaa sitten viime näkemän ja kokeilun on jo kulunut runsaasti.
Jos jotain ostettavaa tarvitaan, niin eikun C/A , K/R, Carlson, ne suuret halpahallit, saat halvalla suhteellisen muodikasta ja kohtuullista laatua.
Knut on ollut esillä julkisuudessa paljon. Syynä ehkä Panda- lemminkin kuoleminen joku aika sitten. Ja eläintarhan mainion markkinoinnin.
Vessaputsaamisesta on muutama huvipuisto ja eläintarha maailankuuluisia. Pidän sitä erinomaisena. Eipä tarvitse rähjätä syyttömille rahastajille, kuten usein helsingin rautatieaseman maksullisissa "puoliautomaattipisuaareissa "
Sää on seuraavian päivinä lämmintä ja aurinkoista. Onkos aurinkorasvat mukana ?
Pertti